Monthly Archives: joulukuu 2014

//joulukuu

Myynnin johtaminen avoimen lähdekoodin toiminnanohjausjärjestelmällä?

Lauri Törni oli legendaarinen sissipäällikkö. Hän koulutti miehensä armottomasti fyysisellä rääkillä ja piti huolta, että malttamattomista adrenaliinifriikeistä syntyi rauhallisia jäähermoja. Hätäily vihollisen asemien takana saattoi tietää jokaisen paluulipun häviämistä. Sama koskee myyntiä. Taitava myyntijohtaja rakentaa myyntiä, joka kestää aikaa ja kehittää yhtiön toimintaa pitkällä aikavälillä. Taitavankin johtajan tueksi tarvitaan toimiva CRM tai toiminnanohjausjärjestelmä. Sillä ilman [...]

By | 2016-11-08T11:33:38+00:00 19. joulukuun 2014|Kirjoitukset|Kommentit pois päältä artikkelissa Myynnin johtaminen avoimen lähdekoodin toiminnanohjausjärjestelmällä?

Kannan pitäminen kunnossa

Eräänä alkusyksyn aamuna kerroin työpaikalla nuorille miespuolisille työkavereilleni, että olin siirtänyt kannan autotalliin, ettei se paleltuisi. Suu auki pojat ihmettelivät kannan outoa säilytyspaikkaa. Aivot ylikierroksilla he ihmettelivät miksi siirsin tietokannan autotalliin. Innokkaana puutarhurina yritin kertoa kesäkukastani, jonka nimi perusmuodossaan on kanna. Syntyi mehukas väärinymmärrys, jota naurettiin porukalla. […]

By | 2016-11-08T11:33:38+00:00 10. joulukuun 2014|Kirjoitukset|Kommentit pois päältä artikkelissa Kannan pitäminen kunnossa

Devlab Oy mukana Deloitte Technology Fast 50 Finland -listalla

Devlabin vahva työ avoimen lähdekoodin toiminnanohjausjärjestelmäkehittäjänä ja -toimittajana on saanut hienon lisän. Devlab on valittu Deloitte Technology Fast 50 -ohjelman listalle vuosittain Suomen nopeimmin kasvavien nuorten teknologiayritysten joukkoon. Listauksessa yritysten kasvun mittarina käytetään liikevaihdon kasvua viimeisen viiden vuoden ajalta. Devlab sijoittui hienosti listan sijalle 46. Devlabin tehtävänä on auttaa yrityksiä ohjaamaan toimintaansa tehokkaasti avoimeen lähdekoodiin [...]

By | 2016-11-08T11:33:39+00:00 3. joulukuun 2014|Kirjoitukset|Kommentit pois päältä artikkelissa Devlab Oy mukana Deloitte Technology Fast 50 Finland -listalla